Rantojen ihanuus on osa jaettua kokemusmaailmaamme. Sellaiseksi se alkoi muodostua 1700-luvun jälkipuoliskolla, kun eurooppalaiset oppivat hakeutumaan rannoille viihtymään ja toipumaan. Sanna Nyqvistin Rannalla – miten kirjailijat löysivät meren tutkii, miten kirjallisuus on sittemmin kuvannut rantojen lumoa, ja miten kirjailijat ovat toisaalta opettaneet lukijansa yhdistämään joutilaisiin rantahetkiin juuri tietynlaisia tunteita ja odotuksia.
Nyqvist on valinnut esseiden kohteeksi tekstejä, joista itse nauttii: Austenia, Janssonia, Proustia, Woolfia, Strindbergiä. Heidän teoksissaan meri ja sen ranta ovat tyypillisesti huvitusten ja porvarillisen levon näyttämö. Rannalla toivutaan, näyttäydytään, seikkaillaan, luetaan ja kirjoitetaan. Rajaus toimii, ja Nyqvistin oma lukunautinto välittyy lukijalle. Rannalta löytyy myös eräitä luontosuhteemme ydinkysymyksiä. Juuri niissä luonnonpaikoissa, joita eniten rakastamme, päädymme kohtaamaan aiheuttamamme ympäristötuhot. Tämä havainto yhdistää Strindbergin 1800-luvun lopun saaristokuvaukset nykylukijan kokemuksiin Itämeren rannoista.
Nyqvist on taitava lukijana, kirjoittajana ja kirjallisuudentutkijana. Virtuoosimaisuuden kerrokset tekevät kirjasta lehtevän, kuin leivoksen: on nautinto lukea esimerkiksi analyysiä luonnon kuvailun tehtävistä kirjallisuudessa, kun tekijä itsekin hallitsee kuvailun ja käyttää sitä täsmälleen oikeissa kohdissa. Nyqvistin teos saa lukijansa haluamaan paitsi rannalle, myös analysoitujen romaanien äärelle.
Sanna Nyqvist: Rannalla – miten kirjailijat löysivät meren. Tammi, 2024.