Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset. (Like)
Kirjassaan Loputtomat loiset evoluutiobiologi Tuomas Aivelo kertoo poikkeuksellisen kiehtovasti loisista, niiden aiheuttamista tartuntataudeista ja tieteellisestä tutkimuksesta.
Hän kirjoittaa lämpimästi Madagaskarin hiirimakeista, maailman pienimmistä kädellisistä ja kaukaisista sukulaisistamme, joiden ulosteita hän tutki vuonna 2015 valmistunutta väitöskirjaansa varten. Loputtomissa loisissa tutkija esittelee tartuntataudit ja loiset evoluutiobiologin näkökulmasta.
Aivelo käsittelee pääasiassa ihmisen loisia, muun muassa bakteereita ja viruksia, niiden historiaa, tämänhetkistä tutkimusta sekä nähtävissä olevaa tulevaisuutta. Tiedot ovat hämmästyttäviä. Ihmisessä voi olla kymmeniä loismatoja, satoja ulkoloisia ja miljoonia bakteereita ja viruksia.
Aivelolla on selkeä kanta borrelioosista ja tuhkarokosta sekä monista muista taudeista käytävään ajankohtaiseen keskusteluun. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen merkittävin seuraus on, että yhteiskunnat järkkyvät. Kriisit ovat aina loisille mahdollisuus, vakaus on niille uhka.
Tuomas Aivelo on kirjassaan onnistunut erinomaisesti muokkaamaan laajan tutkimustiedon helposti omaksuttavaan muotoon. Lukija pääsee myös tutustumaan tutkijan arkiseen kenttätyöhön Aivelolle merkityksellisen Madagaskarin sademetsässä.
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. (Otava)
Teoksessaan Naiset joita ajattelen öisin Mia Kankimäki jäljittää eri aikakausien poikkeusnaisia: tutkimusmatkailijoita, taiteilijoita ja muita oman polkunsa raivaajia.
Kankimäki kirjoittaa paljon myös itsestään. Näin vahvan minäkertojan käyttö on tietokirjassa poikkeuksellista, ja Naiset joita ajattelen öisin perustelee tyylilajivalinnan erinomaisesti.
Kirjan naisten historiat ovat nimittäin perin pohjin erilaisia kuin miespuolisten seikkailijoiden historiat. Ero ei johdu vain siitä, että itsellisten ja lahjakkaiden naisten elämäkertoja on kirjoitettu vähemmän tai eri tavalla kuin miesten, vaan myös siitä, että niitä on luettu eri tavalla: omakohtaisesti ja vimmaisesti, harvinaisia esikuvia ahmien. Kankimäkikin janoaa tarinoita vapaista naisista ja vertaa itseään jatkuvasti heihin.
Kankimäki käyttää taidokkaasti muun muassa kirje- ja päiväkirja-aineistoja kuvatessaan lihaa ja verta olevia naisia, joiden elämäntarinoissa rohkeus ja suuret saavutukset yhdistyvät yksinäisyyteen, ruumiillisuuteen ja syvään epäoikeudenmukaisuuteen.
Naiset joita ajattelen öisin on saanut kaksi kirjastoluokitusta: se on sekä elämäkerta että kertomakirjallisuutta. Faktan ja fiktion välillä liikkuminen on matka, jolle lähteminen edellyttää perusteellisia valmisteluja ja suurta varovaisuutta. Kankimäki selviytyy voitokkaana perille.
Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus. (Siltala)
Aleksis Kivestä on kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään muusta kirjailijastamme. Historioitsija Teemu Keskisarja pääsee silti yllättämään. Teoksessaan Saapasnahka-torni hän kytkee Kiven elämän ja sen arjen yksityiskohdat aikalaisten todellisuuteen ja koko 1800-luvun kansankulttuuriin. Kiven elämänkertomus saa mittasuhteet siitä, miten ihmiset hänen ympärillään puhuivat, asuivat, liikkuivat, hankkivat elantonsa ja elivät yhteisössään. Taustalla kirkastuu kuva sivistyneistön pyrinnöistä.
Keskisarja kulkee Saapasnahka-tornissa Kiven rinnalla, kirjailijaa ymmärtäen ja tämän ratkaisuja arvioiden. Hän ei tuomitse eikä sääli, vaan kertoo tosiasiat historiantutkijan ammattitaidolla, tarkasti lähteisiin tukeutuen. Hän keskittyy kirjailijan elämään, mutta viitatessaan näytelmiin, runoihin ja ennen muuta Seitsemään veljekseen hän virittää lukijan kiinnostusta myös Kiven tuotantoon.
Saapasnahka-tornin kieli pitää lukijan valppaana. Keskisarja lainaa Kiven sanastoa ja myötäilee tämän lauserakenteita, mutta hän myös yhdistää niitä rohkeasti nykykielen keinoihin. Hän rinnastaa ja asettaa vastakkain, liioittelee ja leikittelee, kiihdyttää ja hidastaa. Tässä sanomisen riemussa Teemu Keskisarja kulkee Kiven jalanjäljissä.
Helena Ruuska: Hugo Simberg. Pirut ja enkelit. (WSOY)
Helena Ruuskan Simberg-elämäkerta on loistelias kokonaisesitys Suomen kultakauden maalaustaiteen mestarista.
Hugo Simberg. Pirut ja enkelit -kirjasta näkyy, kuinka kirjoittajan vilpitön innostus aiheeseen kantaa perinpohjaisen tutkimus- ja kirjoitustyön loppuun saakka. Teos on kokonaisuudessaan poikkeuksellisen huolellista työtä. Kirjan lähdeaineisto on kattava, tärkeimpänä kenties Hugo Simbergin laaja kirjeenvaihto.
Ruuska ei myöskään spekuloi siellä missä houkutus siihen olisi vahva, vaan osoittaa lukijalle ne valkeat läiskät Simbergin elämässä, joista ei ole saatavissa tietoa.
Kiitoksen ansaitsee myös kirjan upea kuvitus valokuvineen ja huolellinen viimeistely teosluetteloineen.
Hugo Simberg oli luonnonlapsi, täysiverinen taiteilija, joka kaipasi yksinäisyyttä ja rauhaa, mutta samalla janosi sosiaalisuutta, ystävyyttä, rakkautta ja hullutuksia. Taiteilijan sielu ja mielentilat ovat tunnetusti läsnä Simbergin kuvataiteessa. Piruissa ja enkeleissä nämä tunnetilat ovat yhtä lailla vahvasti läsnä.
Ruuskan teosta on edeltänyt 70 vuotta sitten laadittu Sakari Saarikiven väitöskirja, joka pysyi pitkään perusteellisimpana esityksenä Simbergin elämästä ja tuotannosta. Ruuskan teokselle voi helposti ennustaa yhtä pitkää ikää.